Koska olen laiha

Näen sen peilistä. Olen alipainoinen, siis nälkäkurki, ihan luuviulu. Näky ei yllätä. Näin on ollut aina, mikäli painoindeksiä on uskominen. Kyse ei ole syömishäiriöstä tai sairaudesta. Satun vain olemaan tällainen.

Laihuus on oleellinen osa kehonkuvaani, jossa olen viihtynyt jokseenkin hyvin. Hoikat raajat, kaita rinta, olematon vatsa. Vaatteet eivät yleensä käy lihomisen vuoksi pieniksi. Siksi niitä voi käyttää, kunnes kangas harsuuntuu, saumat antavat periksi ja kuminauhat löystyvät.

Käyttökuntoisina syrjään joutuvat vetimet ovat joko epämukavia tai muuten vain huonosti harkittuja hankintoja.

Rakastan munkkeja

En noudata mitään erityistä ruokavaliota. Syön kaikenlaista, pääasiassa kuitenkin kasvipohjaista ruokaa ja kalaa. Lisäksi rakastan munkkeja, niitä menee paljon.

Yksi syömiseen liittyvä piirteeni on harvinainen. Kun ruokapöydässä nälän tunne poistuu, myös syöminen loppuu. Ilman nälkää en vain saa mitään suusta alas, en edes munkkeja. Siinä voi olla yksi syy, miksi en liho.

Veljeni on vähintään yhtä hoikka, joten ruokomainen olemus voi liittyä perimään. Jos näin on, epäilen siitä isäni sukua.

Koska lihominen ei onnistu syömällä, ajattelin naamioida laihuutta treenaamalla.

Kaltaiseni ruikulan lihakset ovat samanlaisia kuin koko kroppa, pitkiä ja hoikkia. Vaikka käyn salilla ja muutenkin liikun paljon, silti tuntuu, että lihasmassani kasvaa hitaammin kuin rehevämmässä kunnossa olevilla.

Vaaka toteaa, että punnittava on laiha.

Se lienee pelkkä kuvitelma, jolla perustelen liikunnan vaatimatonta vaikutusta. Kyllä hoikatkin voivat olla vahvoja ja lihaksikkaita. Silloin hauis ei ole jyhkeä vuokaleipä vaan patonki, jonka keskelle on tungettu puolikas sämpylä.

Kauhea kun olet laiha

Lapsena kuulin aikuisten sanovan, että ’kauhea kun olet laiha’. En tiennyt, miten siihen pitäisi reagoida, joten tuijotin vain maahan ja pysyin hiljaa.

Kaverit eivät kiinnittäneet ruumiinpainooni yhtä paljon huomiota tai, jos niin kävi, toivat asian julki yksinkertaisesti sanomalla: tikku.

Saavutettuani täysi-ikäisyyden ääneen lausutut huomiot rasvaprosentistani muuttuivat harvinaisiksi.

Kunnes siirryin eläkkeelle. Silloin se alkoi uudestaan, kauhea kun olet laiha.

Yhteiskunta tuntuu olettavan, että alaikäiset ja varttuneet kansalaiset eivät ole ihan täyspäisiä. Siksi meidän fyysisiä ominaisuuksiamme sopii kommentoida julkisesti.

Kiukkuiset akat

Jossain vaiheessa se alkaa ärsyttää.

Liiallisen läskin määrästä huomauttaminen on huonona käytöstä, jopa loukkaavaa. Laihalle saa sanoa mitä tahtoo.

Olen alkanut ymmärtää, missä niitä vanhoja kiukkuisia akkoja sikiää.

Kuinka kissa selviää helteellä

Tukalan kuumat päivät ovat osa normaalia säiden vaihtelua. Kekseliäs evoluutio on tuottanut eläinlajeille erilaisia keinoja liiallisesta lämmöstä selviämiseen.

Ihmiset puskevat kehon ylimääräisen lämmön hien mukana iholle, josta se haihtuu ympäristöön.

Koirien läähätys kieli ulkona tuottaa saman lopputuloksen kuin hikoilu, liika lämpö vain poistuu keuhkojen kautta.  Helteellä myös lintujen voi nähdä kulkevan suu auki.

Kissa selviytyy kuumalla tekemällä mahdollisimman vähän

Kissojen strategia on omanlaisensa. Niiden esi-isät elivät Pohjois-Afrikan kuumilla aavikoilla, joilla ruumiinlämmön hallitseminen oli elämisen ehto.

Sama taito lienee periytynyt niiden nykyisille jälkeläisille. Helteellä kissat välttävät tarpeetonta lihasten käyttöä. Kun lihastyö on minimissä, myös siitä syntyvä lämpömäärä pysyy vähäisenä. Helteellä kissat etsivät varjoisan paikan ja kellahtavat kyljelleen viileälle pinnalle tekemään ei mitään.

Kalle-kissan hellekulman molemmat seinät ovat rakennuksen ulkoseiniä. Pään piilottaminen verhon taakse on välttämätöntä.

Siinä köllötellessään ne saattavat ryhtyä pesemään turkkiaan. Se on saalistavan pedon hajuttomuuden turvaamiseksi olennainen toimi, mutta vaikuttaa myös kehon lämpötilaan. Nuollessa karvoihin tarttuu sylkeä, joka haihtuessaan viilentää kissaa samaan tapaan kuin hien haihtuminen ihmisen iholta.

Vähäisempi lihastyö luonnollisesti pienentää energian tarvetta, mikä ilmenee ruokahalun heikkenemisenä. Syömisen hiipuminen ei siis välttämättä ole terveysongelman oire vaan elimistön sopeutumista helteeseen.

Riittävän vesimäärän juominen on joka tapauksessa tärkeää nestetasapainon ylläpitämiseksi.

Karvapeite voi toimia eristeenä

Useilla kissoilla on kaksinkertainen karvapeite. Lyhyt aluskarva toimii eristeenä sekä liiallista kylmyyttä että paahdetta vastaan. Kun aluskarvojen seassa oleva ilmatila on saavuttanut ihannelämpötilan, pitkät päällyskarvat auttavat sen ylläpitämisessä. Vaativissa oloissa sekään ei aina riitä.

Poikkeustilanteissa kissan voi nähdä läähättävän koiran tavoin. Jos läähätys jatkuu tai siihen liittyy muita oireita, kissa kannattaisi viedä eläinlääkärin tutkittavaksi.

Kun kissa helteellä etsii sopivaa leposijaa, lienee viisasta antaa sen itse valita mieluisin olinpaikkansa.

Kissan suosima ympäristö ei ehkä vaikuta viileältä. Se voi johtua siitä, että kissan normaali ruumiinlämpö on omaamme reilusti asteen korkeampi.  Silloin eläin kokee viileänä tilan, joka meistä on lämmin.

Kyllä kissa tietää.

Kalajuttu valottaa vain toisen osapuolen kokemuksia

Tuttujen seurassa kuuntelin tarinaa isosta vonkaleesta, joka uuvuttavan taistelun jälkeen pääsi pakoon. Toinen huomautti, ettei kamppailu kai oikeasti voinut niin raju olla. Kommentti koski kertojan kokemusta.

Kalajutut eivät ole harvinaisia. Tuhansien järvien maassa lähes kaksi miljoonaa suomalaista harrastaa kalastusta (Suomen vapaa-ajan kalastajat). Se merkitsee, että joka kolmas meistä rentoutuu kaloja narraamalla.

Kalojakin riittää. Suomen vesissä elää noin 70 eri lajia, joita voi tavoitella muun muassa onkimalla, uistimella, pilkillä tai perholla.

Ihminen ja kala ottavat mittaa toisistaan

Kalajuttu alkaa, kun saalis on tarttunut syöttiin. Seuraavaksi se väsytetään, vedetään lähemmäs ja lopulta nostetaan vedestä.

Joskus kala rimpuilee itsensä irti ja katoaa takaisin syvyyteen. Kertojaa harmittaa, ja samalla toisen osapuolen kokemukset jäävät kokonaan huomaamatta.

Kesän iloja. Pojat onkivat laiturilla ja onnistuvat saamaan kalan koukkuun. Kalan kohtalo on kärsiä ja kuolla. Kuva Shutterstock.

On helppo kuvitella, että irti päässyt vonkale on taistelusta uuvuksissa, ja koukku tai koukut ovat vahingoittaneet sen kudoksia. Siinä tilassa eläin on erityisen altis vedessä vaanivien muiden saalistajien hyökkäyksille. Se tarvitsee aikaa toipuakseen taistelusta koukkuja vastaan.

Kalat tuntevat kipua ja kärsimystä. Tähän tietoon perustuen kalastuslaki (379/2015, löytyy täältä) antaa ohjeita, miten saaliiksi saatuja kaloja pitää kohdella.

Säädökset edellyttävät, että kalat lopetetaan mahdollisimman pian tai ainakin ne pitää tainnuttaa ennen lopullista kuolemaa. Vaihtoehtona on säilyttää niitä sumpussa tai vastaavassa tilassa.

Kalat tukehtuvat joutuessaan hengittämään ilmaa

Eläviä ja tuntoisia kaloja ei pidä jättää veneen pohjalle tai rantakiville, koska niiden kidukset hyödyntävät huonosti ilman happea. Vedestä nostamisen jälkeen kalat pikkuhiljaa tukehtuvat kuoliaaksi. Lajista ja olosuhteista riippuen se voi kestää kymmeniä minuutteja.

Nisäkkäissä ja linnuissa hapenpuute aiheuttaa pahoinvointia ja vahvaa ahdistusta. Siitä on tehty johtopäätös, ettei tukehduttaminen ole hyväksyttävä eläinten lopetusmenetelmä.

Kaloista on vähemmän tietoa, mutta ei ole syytä olettaa, että ne kokisivat kuoliaaksi tukehtumisen vähemmän epämiellyttäväksi.

Virkistyskalastusta pidetään mukavana tapana rentoutua ja kokea aitoja luontoelämyksiä, mutta se on huvia vain toiselle osapuolelle.

Kaloille kyse on elämästä ja kuolemasta.

Kalojen kipua on vaikea havaita

Ihmiset ymmärtävät someviestien hymiöiden merkityksen melko samalla tavalla, vaikka asuvat eri puolilla maailmaa. Tulkinta perustuu lajimme yhteiseen tietoon, miten tunteet muuttavat kasvojen ilmeitä ja siten tuovat näkyviin sisäiset tuntemukset.

Tutkittuun tietoon perustuen meillä ja muilla eläimillä on jokseenkin samanlaiset perustunteet, jotka voi myös havaita ilmeiden muutoksina. Aikaisemmin kirjoitin aiheesta täällä ( https://www.werespectanimals.com/kun-on-tunteet/ ).

Muiden lajien kasvonilmeiden ymmärtäminen on mahdollista, mutta se vaatii jonkin verran harjaantumista. Aikaisempi kokemus lajista yleensä on tarpeen ja henkilökohtainen läheisyys kyseiseen eläinyksilöön helpottavat tehtävää. Jokainen kissan ja koiran omistaja näkee nopeasti, mikä on lemmikin sen hetkinen mielentila.

Kasvot paljastavat kivun ja kärsimyksen

Kärsimys näkyy kasvoista muiden tunteiden tavoin. Jos vastaantulijan ilme poikkeaa tavanomaisesta, kysymme helposti, voitko hyvin? Jos apua tarvitaan, ryhdymme toimiin sen saamiseksi.

Eläinten ilmeitä, myös kivun aiheuttamia muutoksia, on viime vuosina tutkittu melko runsaasti. Tavoitteena on ollut luoda kuvasarjoja, joiden perusteella voi arvioida, kärsiikö eläin kivusta ja miten kovasta kivusta. Valmiita kipukasvojen kuvastoja on julkaistu yleisille kotieläimille ja laboratoriojyrsijöille.

Yhteistä kivun vääristämille ilmeille on poskilihasten kiristyminen. Sen seurauksena usean lajien silmät menevät sirrilleen, sitä enemmän, mitä voimakkaammasta kivusta on kyse. Koirilla kirsun ja leuan välinen etäisyys ehkä pienentyy, kissojen korvat etääntyvät toisistaan.

Kalan kasvoja rajaavat kiduskannet, joista puuttuvat ilmeitä muokkaavat lihakset. Siksi kalojen kasvot vaikuttavat ilmeettömiltä, ainakin ihmisten silmissä. Kuva Shutterstock.

Kalojen kasvot ovat ilmeettömät

Kalojen kasvoilta ei voi nähdä tunteita eikä kipuun liittyvää kärsimystä, koska kiduskansista muodostuvat kasvot ovat ilmeettömät. Ei ole tietoa, kykenevätkö kalat lukemaan tunteita toistensa kasvoilta, mutta ainakaan me toisen lajiset ihmiset emme havaitse muutoksia, vaikka tiedämme kalaan sattuvan.

Kun ahven on nielaissut ongenkoukun, se nostetaan vedestä satunnaiseen kohtaan kiinnittyneen koukun varassa. Huonolla tuurilla koukkua poistettaessa mukaan repeytyy osa suolistoa, mutta kalan kasvoilla ei näy mitään. Korkeintaan pyrstö vähän potkaisee, mutta niinhän voi tapahtua myös silloin, kun kala vain lojuu laiturilla.

Kalojen ilmeettömät kasvot eivät paljasta kipua ja kärsimystä. Siksi koemme, etteivät kalat tunne kipua, mutta se on virheellinen päätelmä.

Lukuisat tieteelliset tutkimukset osoittavat, että kaloilla on kyky kärsiä kivusta vastaavalla tavalla kuin me ja muut lajit. Kärsimys näkyy selkeästi niiden muuttuneessa tavassa liikkua ja olla.

Rentoutuminen onkivapa kädessä koskee vain ihmistä, kalaan se voi sattua.

 

Avoimina virtaavat purot ovat kaupungin aarteita

Kaupunkiluonnon vaikutuksia asukkaiden hyvinvointiin on tutkittu runsaasti. Luonnonvarakeskuksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen noin sadan tutkimuksen tuore yhteenveto toteaa, että luonto vähentää stressiä ja tukee mielenterveyttä.

Turussa lymyää varsinaisia luontoaarteita, avoimina virtaavia puroja, jotka jäävät helposti huomaamatta lymytessään puiden ja pensaiden suojissa. Ne kuitenkin ylläpitävät luonnon monimuotoisuutta samalla kun tukevat lähialueen asukkaiden hyvinvointia.

Merkittävä osa Turun purojen vedestä tulee rakennetuilta alueilta, joten käytännössä ne toimivat myös osana kaupungin hulevesiverkostoa.

Hulevesien mukana niihin valuu paljon ravinteita, kiintoaineita ja roskia, jotka heikentävät kaupunkipurojen elinvoimaa. Kaupunki tiedostaa tilanteen ja ennallistaa avopurojen uomia lähiympäristöineen.

Turku ennallistaa kaupunkipuroja

Jo pari vuosikymmentä sitten Jaaninojaa alettiin muovata ravuille ja kaloille suotuisaksi. Samalla puroa paikoitellen levennettiin, jotta tulvavesiä olisi helpompi hallita.

Myös Kuninkojaan on luotu virtaavien vesien asukkaille mieluisia elinympäristöjä lisäämällä koski- ja virta-alueille kaloille tärkeitä kiviä. Samalla istutettiin vesisammalkasvustoa, joka tarjoaa suojaa useille lajeille. Näillä toimilla jokiravut ja mereltä puroon vaeltavat taimenet ovat palanneet Kuninkojaan.

Kunnostettujen purojen varsille on istutettu alueen luontaista puustoa ja kitketty vieraslajeja, kuten jättipalsamia. Samalla kunnostustoimet ovat parantaneet purojen muodostaman ekosysteemin kykyä pidättää ravinteiden kulkeutumista mereen.

Ennallistetun Kovasojan koskipaikka. Jokirapujen ja meritaimenen toivotaan palaavaan kunnostettuun kaupunkipuroon, melkein keskelle Turkua.

Parhaillaan kaupunki ennallistaa Karjalaiskylän lävitse solisevaa Kovasojaa. Sen uomaa lähiympäristöineen pidetään maisemallisesti ja luontoarvoiltaan merkittävänä. Kovasoja laskee Saukonojaan, joka virtaa avoimena lehtipuiden katveessa Kähärin puistotielle varatun viheralueen laidalla. Vaelluskalojen reitti mereltä Kovasojaan kulkee juuri Saukonojan kautta.

Suunnitteilla uusi autoväylä avopuron kylkeen

Aluevaraus Kähärin puistotietä varten tehtiin vuosikymmeniä sitten. Tavoitteena oli suoran autoväylän rakentaminen Satakunnantieltä Vakka-Suomentielle. Yhteiskunnan arvot ja päämäärät ovat noilta ajoilta muuttuneet, joten vanhan päätöksen tarkoituksenmukaisuutta kannattaisi uudelleenarvioida.

Nykyisen kaupunkiliikkumisen tavoitteena on pyöräilyn ja kävelyn olosuhteiden parantaminen sekä joukkoliikenteen tehostaminen. Kevyen liikenteen suosiminen olisi oikea suunta myös Kähärin puistotien alueen kehittämiseksi.

Kestävän kaupunkirakenteen suunnittelussa kaupungin aarteita, avoimina virtaavia puroja, kannattaisi hyödyntää täysimääräisesti, mutta samalla niiden hyvinvointi pitäisi turvata.

PS Kirjoitus julkaistiin (väliotsikoita lukuun ottamatta) Turun Sanomien Mielipiteet-osassa 29.1.2025. Sen voi lukea täältä.

Kissaviha voi paksusti

Kissat ovat itsenäisiä ja arvoituksellisia eläimiä, joita kautta aikojen on joko arvostettu tai vihattu.

Rinnakkainen elämämme alkoi todennäköisesti silloin, kun esi-isämme metsästäjäkerääjät asettuivat aloilleen viljelläkseen maata ja kasvattaakseen karjaa. Varastoihin koottu vilja kiinnosti jyrsijöitä, joiden kurissa pitämiseen vapaana kulkeva kissa oli tehokkain käytössä oleva menetelmä.

Kissojen asema yhteiskunnassa

Faaraoiden Egyptissä kissat olivat arvossaan. Viljasiiloja suojelevia kissoja palvottiin jumalina ja niiden ruumiit palsamoitiin kuten ylhäisten ihmisten. Mirrien arvoa korosti, että niiden vienti maasta oli kielletty. Jos joku yritti, faarao lähetti hakemaan viiksiniekat takaisin.

Euroopassa noitia vainottiin keskiajalla ja myöhemminkin. Usein heidän seuralaisikseen mainittiin huonoa onnea tuottava musta kissa.

Suomalaisessa kansanperinteessä noidat koettiin positiivisessa roolissa tietäjinä ja parantajina, mutta musta kissa on meilläkin säilyttänyt maineensa epäonnen tuojana.

Tämä turkulaiskissa eli 1500-luvulla. Joko se kuoli kivitalon kellarissa tai sen eloton ruumis heitettiin sinne. Kuva on otettu Aboa vetus -museon kokoelmista.

Keskiajalla Suomen Turussa asui luonnollisesti myös kissoja. Ne kulkivat vapaina toimittamassa ikiaikaista tehtäväänsä hiirestäjinä. Vuosisatoja vanhoista asuinrakennusten raunioista on löytynyt kissojen luurankoja. Niitä voi käydä katsomassa Aboa vetus -museossa Aurajoen rannalla.

Nykyisin kissan hankintahinta on jokseenkin pieni, eläimen voi saada jopa ilmaiseksi. Eläinsuojelujärjestöt pyrkivät lisäämään kattien arvostusta kehottamalla antamaan niitä uusille omistajille vain maksua vastaan. Kun eläimellä on edes jonkinlainen hinta, sitä toivon mukaan kohdellaan paremmin.

Karmivan esimerkin piittaamattomuudesta antoi suomalainen kuvataiteilija, joka haki eläinsuojeluyhdistykseltä kissan ja kidutti sen kuoliaaksi kirveellä. Hän kuvasi tappoperformanssin ja julkaisi videon ’taiteena’. Takuuvarma keino puskea itsensä suuren yleisön tietoisuuteen.

Taiteilija maksoi eläinrääkkäyksestä saamansa sakot, joten yhteiskunnan silmissä hän on sovittanut rikoksensa. Sen jälkeen hän on vuosikymmeniä jatkanut uraansa, joka perustui kissan kidutukseen. En arvosta minkään alan eläinrääkkääjiä.

Kissat eivät ole syy lintukantojen taantumiseen

Julkisuudessa kissaviha kukkii. Mediasta löytyy etsimättä kirjoituksia, joissa surraan pikkulintukantojen taantumista. Takuuvarmasti syylliseksi osoitetaan vapaana kulkeva kissa, joka vaaditaan talutushihnaan ulkona olon ajaksi. Tekstit eivät aina muista mainita, että lintujen luontaisten elinympäristöjen tuhoutuminen ja ilmastonmuutos ovat suurin syy kantojen heikkenemiseen.

Vuonna 2019 hollantilainen tutkija vaati EU:lta kissojen vapaan liikkumisen kieltämistä lintukatoon vedoten.  EU vastasi selkeästi puoltavansa kissojen vapautta liikkua ulkona (linkki uutiseen).

Suomessa kiertää parhaillaan kansalaisaloite, jossa vaaditaan kissojen vapaana kulkemisen kieltämistä lainsäädännöllä. Perusteena on, että kissat tappavat vuosittain miljoonia luonnonvaraisia eläimiä. Tapettujen hiirien ja rottien lukumääriä ei eritellä.

Saa nähdä, miten käy.

Ketut muuttivat metsästä kaupunkiin

Meillä on yhteinen osoite kettuperheen kanssa. Asun kerrostalossa suomalaisittain suuren kaupungin keskustassa. Keväällä kettuemo perusti perheen rappusten alle.

Aluksi pihalla vilahti vain emo, silloin tällöin saalis suussa. Sopivasti vartuttuaan neljä pentua ilmestyi pesäkolosta ja alkoi kulkea perässä.

Valtaosa asukkaista ihastelee ja valokuvaa jälkikasvua, mutta isosta talosta löytyy myös soraääniä. Joku julkaisi kotitalomme tarkan osoitteen Facebookin julkisilla sivuilla pyytäen jotakuta tulemaan ja loukuttamaan villit koiraeläimet.

Toistaiseksi citykettujen uusi sukupolvi on selvinnyt hyvin. Pahiten niitä uhkaavat lähikadulla kulkevat autot. Toinen vaara on ilkivalta.

Oman pihan ketuilla on kuitenkin hintansa. Niiden saapumisen jälkeen nurmelta ovat kadonneet edelliset villin luonnon edustajat, rusakot ja sepelkyyhkyt.

’Meidän’ ketunpennut leikkivät pihamaalla kesäkuisena aamuna.

Kaupunki vaikuttaa käytökseen

Ketut ovat erinomaisen sopeutumiskykyisiä, koska ovat jokseenkin kaikkiruokaisia eivätkä aseta tiukkoja vaatimuksia elinympäristölleen. Kun metsissä ravinto alkoi olla vähissä tai naapurin elinpiiri tuli liian lähelle, rohkeimmat siirtyivät rakennettuihin taajamiin.

Citykettuja on asunut kaupungeissa vuosikymmenien ajan. Ei ole ihme, että ihmisen naapuruus on vaikuttanut niiden käyttäytymiseen ja jopa ulkonäköön.

Skotlantilaiset tutkijat totesivat parisen vuotta sitten, että kettujen ihmispelko on vähentynyt. Citykettujen naapurina sen voi itsekin todeta. Jos osutaan pihamaalle yhtä aikaa, eläimet voivat jäädä muutaman metrin päähän seuraamaan, mitä on meneillään.

Ulkonäkö muuttuu

Toisessa tutkimuksessa Lontoon cityketuista löydettiin ulkonäön muutoksia. Siirryttyään maalta kaupunkiin kettujen kuono oli lyhentynyt ja leventynyt.

Muutoksen tarkkaa syytä ei tiedetä. Oletus on, että se johtui erilaisesta ravinnosta, jota ihmisen läheisyydessä oli tarjolla. Ruoantähteiden tonkiminen sujui paremmin toisenlaisella kuonolla.

Aikaisemmin susissa on todettu samansuuntainen kehitys, jonka katsottiin olevan domestikaation ensimmäisiä merkkejä. Asiantuntijat eivät ole välttyneet kutkuttavalta kysymykseltä, ovatko cityketut domestikoitumassa? Susista tuli koiria, voisiko ketuista kehittyä uudenlainen kotieläin koirien rinnalle?

Robottiruohonleikkuri ei tunnista siiliä

Kesän tietää saapuneen, kun robottiruohonleikkurit ilmestyvät pihanurmikoille mönkimään kuin suuret kilpikonnat. Teknologian avulla nurmimatto pysyy lyhyenä ja siistinä melkein itsestään.

Sähkökäyttöiset leikkurit ovat vaivattomia ja jokseenkin äänettömiä, joten työskennellessään ne eivät häiritse pihapatiolla rentoutuvien asukkaiden korvia. Kun akku alkaa olla lopussa, laitteet osaavat itse palata latausasemalle hakemaan lisää virtaa.

Itsenäisesti toimivan ruohonleikkurin työala määritetään ja varmistetaan rajakaapelilla, joka asennetaan hoidettavan nurmikon reunoille. Tavoitteena on, että koko haluttu alue tulee hoidettua, mutta samalla varmistetaan, ettei kone livahda muualle.

Valmistajat korostavat robottileikkureiden turvallisuutta

Omatoimisesti liikkuva robotti voi vaurioittaa ympäristöä. Sen vuoksi leikkureiden turvallisuuteen on panostettu. Laitevalmistajat vakuuttavat automaattileikkureiden turvaominaisuuksien takaavan, etteivät ne aiheuta vahinkoa käyttäjille, kotieläimille tai muulle ympäristölle.

Robottien esteenvälttämiskyvyt ohjaavat laitteen kiertämään reitille sattuvat esteet. Mainosten mukaan niitä voivat olla puut, kivet ja työskentelyalueella kulkevat lemmikit. Älykäs ruohonleikkuri tunnistaa ja väistää ne turvallisesti.

Erityiset kallistus- ja nostotunnistimet varmistavat, että kone pysähtyy ja leikkaavat terät lakkaavat pyörimästä, jos laite kallistuu liikaa tai se nostetaan maasta.

Silti siilit silpoutuvat

Monista edistyneistä antureistaan huolimatta robottiruohonleikkurit eivät taida tunnistaa siiliä. Sen voi päätellä lukuisista some- ja lehtikirjoituksista, joissa surraan piikikkäiden symppisten kohtaloa. Ruohonleikkurit silpovat siilejä niin pahasti, että yleensä ainoaksi keinoksi jää uhrin nopea tappaminen, jos se ei jo ole menehtynyt saamiinsa vammoihin.

Siili on hyönteissyöjä, jonka ravinto koostuu pääasiassa selkärangattomista eläimistä. Niitä se etsii nurmikoilta. Kuva Shutterstock.

Siilit eivät välttämättä huomioi robottileikkurien hiljaista ääntä, joten ne eivät osaa poistua uhkaavan koneen tieltä. Myös siilien luontainen tapa puolustautua voi lisätä törmäyksiä. Pelästyessään siili kiertyy kerälle, jonka yli leikkuri ajaa helposti.

Jostain syystä törmäyksiä estävät anturit eivät tunnista siiliä, vaikka tarvittava teknologia lienee saatavissa. Uusi herkkä anturi todennäköisesti nostaisi laitteen hintaa, joten suunnittelupöydän ääressä se on päätetty jättää pois.  Valmistajat eivät taida uskoa, että siilien ystävien joukosta löytyisi tarpeeksi kiinnostuneita asiakkaita.

Vähintä mitä leikkurirobottia käynnistäessään voi tehdä, on leikattavan ruohoalan tarkastaminen siilien varalta. Jos piikikkäitä löytyy, olisi asiallista siirtää leikkurin käyttöä myöhemmäksi.

Voisi myös pohtia, olisiko vähemmän hoidettu kukkaniitty lyhyeksi kynittyä ruohomattoa luontoystävällisempi vaihtoehto. Siilien lisäksi myös pölyttäjät kiittäisivät.

Pöytävaraus nosti ruoka-annokseni hintaa lähes kolmanneksen

Kaveriporukkamme käy kerran kuukaudessa yhteisellä lounaalla. Viimeisin syötiin vasta uusiin tiloihin muuttaneessa Brahen Kellarissa. Meillä oli verkon kautta tehty pöytävaraus. Kokemuksesta olemme oppineet, että kuuden hengen seurueelle sellainen kannattaa tehdä, jos mahdollista.

Saavuimme ajoissa klo 13 ja asetuimme pöytään. Ravintolasali oli remontin jäljiltä viihtyisä ja tunnelma rauhallinen. Jälkimmäinen saattoi johtua osittain siitä, että pöytiä oli enemmän tyhjinä kuin ruokailijoiden käytössä.

Uuden Brahen Kellarin ravintolasali. Kuva on kuvakaappaus ravintolan verkkosivuilta, tehty 16.5.2024.

Lounaslista ei ollut näkyvillä, joten hetken odottelun jälkeen menin kysymään sitä tarjoilijalta. Hän tuli pöytäämme ja esitteli listan suullisesti. Lounasruokia oli tarjolla kolme, kokoliha, jauheliha ja kala. Samassa yhteydessä tarjoilija kertoi selkeästi annosten hinnat, jotka vaihtelivat 13,50 € ja 17,90 € välillä.

Kasvisruoka puuttui lounaslistalta

Jäin kaipaamaan kasvisvaihtoehtoa, joka odottamatta puuttui listalta. En kuitenkaan tohtinut kysyä sitä vaan valitsin kalan, kuten yleensä vastaavissa tilanteissa. Tällä kertaa tarjolla oli savulohipasta ja tillillä maustettua kurkkua.

Maukas alkusalaatti tuli jokseenkin nopeasti keittiön tervehdyksenä. Toisin sanoen sitä ei voinut valita.

Salaatin jälkeen ruoka-annoksia ei tarvinnut odotella ja ne ehtivät pöytään lämpiminä. Savulohipasta oli periaatteessa ihan hyvää, mutta turhan suolaista. Se ei ollut yllättävää, koska melkein kaikilla savulohiruoilla on sama ominaisuus.

Jälkiruoka ja kahvi haettiin itsepalveluna kassan viereiseltä pöydältä.

13,50 € olikin 19 €, koska pöytävaraus

Ruokailun päättyessä meille jo tuttu tarjoilija tuli tuomaan laskut, jokaiselle omansa. Siinä vaiheessa koimme yllättävän pettymyksen. Pöytävarauksen vuoksi jokaisen lounas maksoi 19 €. Ruokani listahinta oli 13,50 €, mutta se maksoikin 19 €. Tämän tarjoilija oli jättänyt mainitsematta, kun esitteli lounaslistan.

Tieto pöytävarauksen vaikutuksesta hintoihin on kuulemma verkossa. Kuitenkaan se ei löydy kohdasta, josta pöytävaraukset tehdään. Ei voi olettaa, että jokainen asiakas käy ravintolan verkkosivut läpi tarkastaakseen mahdolliset poikkeukselliset ehdot.

Kun tarjoilija ruokia tilatessamme oli kertonut normaalit listahinnat, hän ei maininnut mitään pöytävarauksen vaikutuksesta. Pöydässämme oli selkeä kyltti ’varattu’, joten hän ei voinut olla siitä tietämätön.

Jos ravintola ei halua pöytävarauksia lounasruuhkan ajaksi, niitä ei yksinkertaisesti pidä ottaa vastaan.

Jos tarkoitus on korkeamman hinnan avulla opettaa asiakkaat koettamaan onneaan ja tulemaan ilman varausta, menetelmä toimii aivan päinvastoin: asiakkaat eivät tule ollenkaan.

Pettynyt asiakas on entinen asiakas.

EDIT. 19.5.2024

Lähetin ravintolaan yllä olevan palautteen. Ravintoloitsijan rakentava vastine tuli nopeasti. Toivotan onnea ja menestystä Brahen Kellarille.

Tekoäly inhimillistää eläimiä

Söpöt eläinkuvat ovat sosiaalisen median huomiomagneetteja, joihin voi uppoutua milloin vain on hetki aikaa irtautua arjen rutiineista. Algoritmit oppivat nopeasti ja syöttävät silmien eteen entistä enemmän pörröisiä palleroita. Katseltava ei lopu.

Lutuisuuden tuoman positiivisen tunne-elämyksen lisäksi kuvista voi oppia. Lepakoita näkee harvemmin luonnossa, mutta Facebook-ryhmässä niitä riittää. Siivekkäitä nisäkkäitä voisi luulla pieniksi koiriksi. Isoja hedelmälepakoita kutsutaankin lentäviksi koiriksi.

Eläinten näkyminen somessa on lähtökohtaisesti hyvä asia, koska se opettaa tuntemaan ja ymmärtämään toislajisten elämää.

Tekoäly ei tuota luontodokumentteja

Helppokäyttöisen tekoälyn tultua jokaisen ulottuville somekanaviin on pulpahdellut uudenlaisia otoksia eläimistä. Nopeasti katsomalla ne näyttävät valokuvilta, mutta lähempi tarkastelu osoittaa niissä virheitä ja epätarkkuuksia.

Lentävä koira lepäilee pää alaspäin puun oksalla takajaloista roikkuen. Valokuva Shutterstock.

Ruumiinosien mittasuhteet voivat olla väärin tai asento luonnoton. Suosittua näyttää olevan kasvojen ilmeen muuttaminen inhimilliseksi, ihmisen kaltaiseksi.

Kysyin Bing-hakukoneen tekoälyltä, ovatko sen piirtämät eläinkuvat saman arvoisia kuin aidot valokuvat? Ohjelma tunnusti, että sen tuotokset ovat mielenkiintoisia, mutta eivät samanarvoisia kuin aitojen valokuvien taltioimat hetket.

Kone myös puolusti luomuksiaan toteamalla, että sen piirrokset tarjoavat uudenlaisen tavan ilmaista luovuutta ja visuaalisuutta.

Tämä lienee totta, mutta siinä piilee vaara. Eläimet eivät välttämättä ilmaise itseään ihmisen tavoin, joten niiden ilmeitä ja tunteita tulkitaan helposti väärin.

Merkintä tekoälystä estää väärinkäsitykset

Eläimiä ei pidä inhimillistää, jotta emme ala pitää niitä pieninä ihmisinä ja kohdella sen mukaisesti. Lajien pitää voida elää niille ominaisella tavalla, oli se juoksemista, kaivamista, uimista, kiipeämistä, jyrsimistä, ryömimistä, lentämistä tai jotain muuta.

Tekoäly inhimillistää eläimiä. Tekoälyn tuottama kuva käskyllä ’Piirrä valokuvan kaltainen kuva hedelmälepakosta, joka lepää puun oksalla’. 

Somen kuvien tavoitteena ei ole kertoa tosiasioita ympäröivästä maailmasta vaan kerätä mahdollisimman paljon tykkäyksiä. Niitä saadaan tunteisiin vetoavilla eläinkuvilla riippumatta siitä, ovatko ne aitoja vai tietokoneohjelman kokoamia.

Väärän ja mahdollisesti vahingollisen tiedon leviäminen voidaan helposti estää liittämällä algoritmien tuottamiin kuviin tieto alkuperästä.

Aitojen valokuvien ja koneen piirtämien erottaminen on meidän ja eläinten yhteinen etu.