Miksi paratiisi on vihreä?

Kiertelen vanhassa vehreässä puutarhassa, jonka kaariportti on puoliksi villiviinin tukkima. Ikääntyneiden omenapuiden katveessa perennat kirjovat komean taustan yksivuotisille istukkaille. Sammaleen täplittämä kivetty polku hiipii ujona kukkapenkkien lomitse. Mikään ei ole ihan viimeisen päälle, mutta kaikki on rehevää ja vehreää.

Puutarhavierailusta on vuosia, mutta edelleen muistan, miten paikka tuntui oikealta paratiisilta.napuiden katveessa perennat kirjovat komean taustan yksivuotisille istukkaille. Sammaleen täplittämä kivetty polku hiipii ujona kukkapenkkien lomitse. Mikään ei ole ihan viimeisen päälle, mutta kaikki on rehevää ja vehreää.

Myös se alkuperäinen Paratiisi eli Eedenin puutarha kuvataan Raamatun kertomuksissa suureksi puutarhaksi, johon Jumala istutti kauniita puita, jotka tuottivat syötäviä hedelmiä. Ei niin kaukana omasta kokemuksestani.

Vihreä ympäristö nostaa asunnon arvoa

Asuntokaupoilla kulkeva ostaja syynää tarkasti asunnon pohjapiirustuksen ja rakennuksen oleelliset kuntotiedot, mutta samalla hän kurkistaa, millaiset ovat näkymät ikkunoista. Vihreästä puistosta saa taatusti maksaa enemmän kuin naapuritalon seinästä.

Joillakin on kakkosasunto käytössä tai ainakin sellaisen hankintaa pohditaan. Ne sijaitsevat lähes yksinomaan maaseudulla puiden katveessa ja mielellään järven tai meren rannalla. Aurinko paistaa pisimpään etelään viettävillä tonteilla ja läntiset rinteet ovat auringonlaskun ihailijoiden unelmapaikkoja. Moni ostaja niitä tavoittelee, mikä näkyy myös hinnoissa.

Ihminen on osa luomakuntaa

Kehittynyt teknologia ja monimuotoinen kulttuuri erottavat meidät muista eläinlajeista, mutta biologiaa ei voi kumota. Olemme edelleen osa sitä samaa luomakuntaa, jossa varhaiset esi-isät elelivät lajina muiden joukossa.

Oma kokemus ja lukuisat tutkimukset vahvistavat, että metsässä liikkuminen rentouttaa, vähentää stressiä ja auttaa palautumaan arjen haasteista. Kyselytutkimusten tulokset on vahvistettu mittauksilla, joissa rentoutuminen on todennettu stressihormoni kortisolin pitoisuuden ja sydämen sykkeen madaltumisena.

Koska yli puolet väestöstä asuu kaupungeissa, myös rajoitetun kaupunkiluonnon vaikutuksista on alettu ottaa entistä tarkemmin selvää.

Puiden lähellä kannattaa asua

Viime vuoden lopulla julkaistussa tieteellisessä artikkelissa verrattiin saksalaisen Leipzigin kaupungin asukkaille kirjoitettujen masennusreseptien lukumäärää siihen, miten paljon heidän kotinsa läheltä löytyi puita.

Tulokset osoittivat, että asukkaat käyttivät vähemmän masennuslääkkeitä, jos korkeintaan sadan metrin säteellä asunnosta kasvoi puita. Sen perusteella rohkenen tehdä johtopäätöksen, että kaupungissa puun istuttaminen kannattaa. Se tukee hyvinvointia. Mutta terveyshyödyn takeeksi puut pitää sijoittaa tarpeeksi lähelle koteja.

Kaupungin kaavoittajilla iso vastuu

Kaupungin julkisissa tiloissa ei voi noin vain istuttaa yhtään mitään. Siksi kaavoittajien ja kaupunkiympäristöstä vastaavien pitäisi huolehtia, että puita on tarpeeksi joka puolella kaupunkia.  Ihannetilanteessa asukkaat näkevät ne heti kotioven avattuaan.

Kaikesta ihmisen ja yhteiskunnan edistyksestä huolimatta luonto on lajinmukainen elinympäristömme. Sen vuoksi viihtyisä ja terveellinen kaupunki on vihreä.

PS Olen vihreiden kuntavaaliehdokas Turussa. Tämä kirjoitus on osa vaalikampanjaani.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *