Toisiin Euroopan maihin verrattuna Suomessa on paljon metsästyksen harrastajia. Noin kolmesataatuhatta henkilöä lunastaa metsästyskortin vuosittain. Yhtenä suosion syynä voi olla, että harrastus on melko helposti kansalaisten ulottuvilla. Kovin kaukana ei myöskään ole aika, jolloin eränkäynti oli melkein elinehto. Metsällä käytiin, jotta saatiin lihaa pöytään ja turkiksia maksuvälineeksi.
Metsästyksen estetiikka viehättää kansalaisia. Valokuva Ilta-Sanomista 30.1.2016.
Metsästys ei enää ole juuri kenenkään elinkeino, mutta silti villieläinten lahtaaminen huvin vuoksi on hyväksyttyä. Ainakaan tahallista jahtiporukoille aiheutettua haitantekoa ei tapahdu siinä määrin, että asia päätyisi julkisuuteen. Ehkä se heijastaa vanhoja arvoja ajalta, jolloin yhteiskunta eli vain maataloudesta.
Jonkinlainen ujous metsästäjiä kuitenkin vaivaa. Puheessa eläimen tappaminen on etäännytetty sanavalinnoilla. Puhutaan eläinkannan hoidosta tai häirikköeläimen poistamisesta. Kyse on kuitenkin yksinkertaisesti siitä, että posautetaan elävä ja hengittävä yksilö pois päiviltä.
Eläinten ampumista ei pelkästään hyväksytä, sitä myös arvostetaan. Metsästysporukoiden sosiaalinen ulottuvuus tunnustetaan laajasti. Mediassa eliitin ja julkkisten eräretkien eleganssia ihannoidaan.
Uusien harrastajien värvääminen alkaa varhain. Suomen Metsästäjäliiton kotisivuilla annetaan kuvan kanssa ymmärtää, että ase kainalossa eläinten pyydystäminen sopii myös lapsille.
Suomen Metsästäjäliitto suosittelee lasten harrastukseksi eläinten tappamista. Kuvakaappaus järjestön kotisivuilta 23.1.2016.
Iästä riippumatta metsästäjän tavoitteena on tappaa elävä eläin. Jos kuolema tapahtuu heti, saaliin kärsimys jää lyhytaikaiseksi. Näin ei kuitenkaan aina käy. Jokaisella metsästyskaudella haavoittuneita eläimiä jää metsiin tai rannoille kitumaan. Jos saaliilla on hoidettavanaan jälkeläisiä, kärsimys kertautuu, koska yleensä nekin menehtyvät huoltajan mentyä. Silloin tällöin luoti voi vahingossa osua kotieläimiin, laiduntaviin lehmiin tai vaikka metsästyskoiraan.
Muutaman viime vuoden aikana ihmisiin kohdistuneiden metsästysonnettomuuksien lukumäärä on ollut laskussa. Ikävä poikkeus sattui vuoden alussa. Nuori varsinaissuomalainen mies kuoli, kun ystävänsä vahingossa ampui kohti. Uhri menehtyi jo metsässä.
Ampumataitoisille henkilöille on hyödyllistä käyttöä silloin, kun suurikokoisia koti- tai villieläimiä pitää lopettaa sairauden, loukkaantumisen tai muun syyn vuoksi. Metsästäjät avustavatkin poliisia liikenneonnettomuuksissa loukkaantuneiden eläinten jäljestämisessä ja lopettamisessa. He myös suorittavat riistalaskentaa Luonnonvarakeskus LUKE:n apuna. On mielenkiintoista, että metsästäjien toteamat eläinmäärät ovat järjestään suurempia kuin LUKE:n havaitsemat. Suuriksi paisuneiden eläinmäärien pienentäminen onkin yleisimpiä syitä, jolla veristä harrastusta puolustetaan.
Rentoutuminen metsästämällä on kulttuurinen jäänne, jonka perusteet pitää päivittää viimeistään nyt, kun uusi tieteellinen tieto on muuttanut käsityksemme eläimistä. Ne osaavat olla iloisia, vihaisia tai peloissaan ihan niin kuin me. Eläimet myös osoittavat empatiaa toisiaan kohtaan. Sen vuoksi metsästysoikeus pitäisi antaa vain sellaisille henkilöille, jotka käyttävät tappavaa taitoaan eläinsuojelullisesti ja yhteiskunnallisesti tarpeellisissa tilanteissa.
Luonnossa liikkuminen tutkitusti edistää terveyttä ja hyvinvointia, mutta suolla tarpomisesta voi nauttia kainalossa jokin muu kuin tuliluikku. Kamera tai marjasanko ovat erinomaisia vaihtoehtoja. Ne eivät vie kenenkään henkeä.