Tag Archives: pelko

Voikukan opetuksia koronakeväänä

Useamman viikon kotoilu ja töiden tekeminen etänä sujuivat kohtuullisen hyvin. Kunnes. Epämukavuus alkoi kylmyyden, pilvien ja sateiden väistyttyä. Sinisen taivaankannen kultainen valopallo lämmittää jo sen verran, että lasein suojatulla parvekkeella on melkein kuuma.

Pakko lähteä ulos kokemaan kevät. Moni muukin on tehnyt samoin, eivätkä kaikki piittaa kanssakulkijoista. Viranomaisten ohjeen mukainen parin metrin etäisyys muihin kutistuu helposti vaaksan mittaiseksi.

Lenkkipolun varrelta löytyi maalattuja kiviä. Tekijästä ei ole tietoa, mutta kiitos hänelle. Pienellä teolla hän puhuttelee meitä tuntemattomia.

Ehkä kulkuväylien keskellä järkähtämättä etenevät ovat turtuneet koronaviruksen tartuntavaaraan. He ovat kuin tulivuoren juuren asukkaat. Laavavyöry ei pelota, koska sen mahdollisuus on osa arkea. Paikalle sattuvien matkailijoiden takaraivossa pelko kuitenkin kolkuttaa koko ajan. 

Tai sitten he ovat vapaamatkustajia, jotka eivät välitä. He saattavat kokea elävänsä omaa elämäänsä ja antavansa myös toisten elää.  Yhteisvastuu pandemian selättämisestä ei heille merkitse mitään. Ei minuun mikään tartu, enkä tartuta muita. Muut voivat hypellä tien sivuun ja piilotella maskien takana, jos niin haluavat. Minä kuljen missä mielin.

Kotini lähellä virtaavan joen rannalla joku on ajatellut toisin. Hän on halunnut ilahduttaa ulkoilureitillä kulkijoita. Polun varteen on tuotu värikkäitä kiviä. En tiedä, kuka sen on tehnyt, mutta pysähdyn katsomaan. Kiviin on maalattu eläinhahmoja. Ei kovin taitavia, mutta mukavan värisiä. Tuntematon rohkaisee tuntemattomia virusten välttelijöitä.

Kivilöydön jälkeen tunnen tarvetta vaihtaa suuntaa. Etsiydyn vähemmän ruuhkaisille kulkureiteille. Se tarkoittaa, että pitää poistua poluilta ja siirtyä päällystetyille jalkakäytäville. Minkä maisemissa menettää, se korvautuu siedettävällä välillä muihin ulkoilijoihin.

Voikukka puskee esiin kivien välistä tupakantumpin viereen. Pitää ihailla sen sitkeyttä ja elämänhalua.

Sitten odottamaton sattuu kohdalle. Kevään ensimmäinen voikukka puskee pikkuaurinkoaan ylös kasvojani kohti. Taas kävely taukoaa. Sinnikäs kasvi hyödyntää sen vähän, mitä sillä on. Sentin parin leveydeltä maanpintaa. Vieressä tupakantumppi pitää seuraa, kunnes siivotaan pois. On myös mahdollista, että joku nyppäisee irti voikukan, mutta sille ei voi mitään. Kaupunkiympäristö on ankara.

Palaan kotiin. Tartuntariskeistä piittaamattomat ihmiset ärsyttävät ja sen vuoksi olen usein lenkin jälkeen stressaantunut. Tällä kerralla on toisin. Vaatimattomasti maalatut pikkukivet ja ensimmäinen voikukka muuntuivat hyvän olon tunteeksi.

Vaikeissa oloissa voikukka tyytyi vähään ja kukoisti. Se ei ärsyyntynyt nikotiinin kyllästämästä lähinaapuristaan. Ehkä minun kannattaisi ottaa siitä esimerkkiä. Olla tyytyväinen pieneen omaan tilaan ja jatkaa muiden väistelyä. Jaloillani voin astua mahdollisimman kauas eteeni sylkevien ja naaman vieressä purkkapalloja paukuttelevien vapaamatkustajien tieltä. Voikukalla ei sitä vaihtoehtoa ole.

Kyllä, eläimet tahtovat elää!

Maapallolla asustaa miljoonia eläinlajeja. Osa on sellaisia, joita ihminen ei vielä ole kertaakaan kohdannut ja nimennyt. Osasta löytyy vain jäänteitä, koska eläviä yksilöitä ei enää ole. Joitakin eläinlajeja emme ehkä pysty edes kuvittelemaan, koska ne ovat vasta kehittymässä. Evoluutio toimii koko ajan.

Lajien syntymisen ja elinvoimaisuuden perustana on lajiin kuuluvien yksilöiden geneettinen monimuotoisuus. 1970-luvulla Richard Dawkins popularisoi geenikeskeisen lajinkehityksen. Hän kirjoitti, että altruismi perustui geenien itsekkyyteen, geeneille oli eduksi suosia lähisukuisia geenejä. Myöhemmin hän on korjannut ajatustaan siihen suuntaan, että oikeastaan pitäisi puhua kuolemattomista geeneistä.

Kuolemattomuudella Dawkins tarkoittaa, että geenien tavoitteena on siirtyä sukupolvelta toiselle. Sen vuoksi jokaisen yksilön perimään on istutettu tarve omien geenien säilyttämiseen ja siirtämiseen uusille yksilöille. Jotta tavoite toteutuisi, yksilön on pysyttävä hengissä ainakin niin kauan, että ehtii lisääntyä.

Yksilöiden ja lajien olemassaolo perustuu sukupolvelta toiselle siirtyvään tietoon, joka on tallenettu DNA:han. Kuva Pixabay.

Yksilön säilyminen hengissä edellyttää lajille ominaisten taitojen oppimista, mutta se ei yksinään riitä. Pitää osata aktiivisesti välttää elinympäristön vaaroja. Pelko on se perustunne, joka pitää eläimet varuillaan. Pihapuun lintuparvi pyrähtää siivilleen äkillisen äänen säikäyttämänä. Yksilön ja lajin säilymiselle on edullista ponkaista lentoon turhan takia. Jos jää katsomaan, mistä on kysymys, se voi jäädä ainoaksi kerraksi.

Säikyteltynä lentoon lähtevät linnut osoittavat, että niiden perimään on kirjattu hengissä pysymisen taito. Sen taidon takana on halu ja tarve elää. Jos putoan laiturilta veteen, alan uida rantaa kohden. Vieraasta elementistä pois pyrkiminen on niin automaattista, etten edes ehdi ajatella muuta vaihtoehtoa. Saman pelastautumisen halun ajamana vahingossa veden varaan joutunut koira ui rantaan.

Muutama viikko sitten eläinsuojelujärjestöt myönsivät ohjelmajohtaja Jenni Haukiolle palkinnon eläinten hyväksi tehdystä työstä. Lehtitiedon mukaan hän totesi kiitospuheessaan, että ”Suomessa kuolee vuosittain yli 70 miljoonaa tuotantoeläintä. Jokainen niistä olisi halunnut elää.”

Näistä sanoista yli puoli Suomea säikähti ja suivaantui syvästi. Sen voi päätellä laajuudesta ja voimasta, jolla ohjelmajohtaja Haukion näkemyksiä kommentoitiin julkisuudessa. Useissa kirjoituksissa keskeisimmäksi arvostelun kohteeksi nousivat sanat: ”Niistä jokainen olisi halunnut elää.”

Haukiota syytettiin eläinten inhimillistämisestä. Inhimillistäminen tarkoittaa ihmisen ominaisuutta, jota eläimellä ei ole, mutta joka sille ihmisen mielessä annettaan. Eläimet eivät nykyisten tietojemme mukaan ymmärrä kuoleman käsitettä, mutta ne tahtovat elää, koska pelko ja hengissä säilymisen tahto on kirjoitettu niiden perimään vastaavalla tavalla kuin omaamme.

Elämisen halu ei ole inhimillistämistä vaan elollisten yksilöiden yhteinen ominaisuus.

Uusi tieto siirtää eläinten inhimillistämisen rajoja

Kissan katse on tutkimaton. Olisi mielenkiintoista edes hetken ajatella ja kokea kuin kissa.

    Perheen kaksi kattia ovat sisäkissoja. Veljekset ovat eläneet toistensa seurassa syntymästään saakka. Jos toinen lähtee eläinlääkäriin, kotiin jäänyt ryhtyy etsimään toveriaan. Se kulkee huoneesta toiseen ja päästelee kutsuvia kurkkuääniä. Kissat naukuvat vain ihmisille, eivät toisilleen.

    Mirrin poikkeava käytös on osoitus johdonmukaisesta reaktiosta ympäristön muutokseen. Kun veli yllättäen on kadonnut, sitä pitää etsiä.

    En tarkkaan tiedä, miten yksinäinen viiksiniekka kokee tilanteen, mutta jotain erityistä sen mielessä liikkuu, koska se toiminta on niin määrätietoista. Ihmiseltä voidaan vastaavassa tilanteessa tiedustella, miltä hänestä tuntuu. Eläimen kyseessä ollen voimme vain tarkkailla sen käytöstä ja yrittää siitä päätellä. Ehkä kotona olija on hämmentynyt omasta puolestaan, kun on yllättäen jäänyt omilleen.  Tai ehkä se on jotenkin huolissaan kumppanistaan, mihin se on joutunut.

Koira ymmärtää ihmisen ilmeitä ja eleitä muita eläimiä paremmin. Kuva Pixabay.

    Tässä vaiheessa monet moittivat, että eläinten tunteista puhuminen on niiden inhimillistämistä. He tarkoittavat, että annamme eläimille ominaisuuksia, joita on vain ihmisillä. Tunteiden osalta väite ei kuitenkaan päde. Ihmisillä ja muilla eläinlajeilla on tunteiden kaltaisia mielentiloja.

    Viimeisten vuosien aikana tiedeyhteisö on tutkimusnäytön perusteella hyväksynyt tosiasian, että eläimillä on tunteita. Yksimielisyys kohdistuu nimenomaan evoluution aikana jo varhain muodostuneisiin niin sanottuihin perustunteisiin. Eläimet voivat kokea pelkoa, vihaa ja surua, mutta myös iloa tai ainakin jonkinlaista mielihyvää. Elämykset eivät välttämättä ole samanlaisia kuin omamme, mutta lähellä niitä.

    Asia on järkeenkäypä. Tunteet ohjaavat käytöstä ja auttavat meitä elämään muiden seurassa. Jos tuttu ihminen puhkuu kiukusta, lähestymme häntä eri tavoin kuin hänen leveästi hymyillessään. Ääritapauksessa luovumme kokonaan lähestymisyrityksestä juuri sillä hetkellä ja päätämme palata asiaan myöhemmin.

    Sama pätee eläimiin. Jos koira tahtoo mennä lähelle uhkaavasti murisevaa lajitoveria, se tekee sen eri tavalla kuin kohdatessaan häntää heiluttavan karvakuonon.

    Toisen yksilön tunteiden tulkinta ja oman käytöksen sopeuttaminen sen mukaiseksi toimii myös lajien välillä. Vihaiselta näyttävää koiraa varomme, mutta ystävällisesti katselevaa nelijalkaista menemme ehkä tervehtimään.

Leikkivän ihmisen ja koiran ilon tunne on samankaltainen. Kuva Pixabay.

    Koirat puolestaan ovat ylivertaisia tulkitessaan oman lajimme eleitä ja kasvojen ilmeitä. Erityisesti tavatessaan tutun ihmisen, koira toimii ihmisessä havaitsemansa tunnetilan mukaisesti. Se voi esimerkiksi ehdottaa leikkiä, vetäytyä syrjään tai pelkästään mennä luokse.

    Eläinten inhimillistämisen mahdollisuus on edelleen olemassa. Inhimillistämistä on, jos kuvittelemme eläimille ominaisuuksia, joita ei niillä ole tutkimuksissa osoitettu. Sellainen on esimerkiksi kostokäyttäytyminen.

    Nykyisen käsityksen mukaan eläimet eivät ole kostonhimoisia. Jos koira pissaa sisälle sen jälkeen, kun sitä on rangaistu, kyse ei ole kostosta. Lätäkkö lattialla lienee stressaantuneen eläimen reaktio rankaisuun, jonka syytä se ei ehkä ymmärtänyt. Koira voi myös olla peloissaan. Eläimen huomaamatta jääneet tulehdukset tai erilaiset kiputilat saattavat toisinaan aiheuttaa pissan lirahtamisen sopimattomaan paikkaan.

    Mitä paremmin ymmärrämme eläinten käyttäytymisestä, sitä vähäisemmiksi käyvät erot ihmisiin. Enemmän on kyse ominaisuuksien ja kykyjen aste-eroista kuin niiden puuttumisesta. Tämä tosiasia kannattaa hyväksyä, vaikka ottaisi koville.

Koiratutkimus edistää ihmisen hyvinvointia

    Koira asuu, nukkuu ja syö isäntäväkensä seurassa joka viidennessä suomalaisessa kodissa. Ei ihme, koska muihin eläimiin verrattuna koiran suhde ihmiseen on erityinen. Yhteinen historiamme yli 30.000 vuoden ajalta on vaikuttanut molempien perimään samansuuntaisesti. Ihmisen ja koiran aineenvaihdunta, kognitiiviset eli tiedolliset ominaisuudet ja jotkin sairaudet muistuttavat toisiaan enemmän kuin useimpien muiden eläinten.

Koiran työskentely agility-radalla on erinomainen esimerkki lajien välisestä yhteistyöstä.

    Vasta viime aikoina tiedeyhteisö on havahtunut, että läheisyydestään huolimatta koirasta on suhteellisen vähän tutkimukseen perustuvaa tietoa. Jokaisella koiran kanssa elävällä on paljon kokemuksia ja käsityksiä oman lemmikkieläimensä kyvyistä, mutta niitä havaintoja ei voi yleistää koskemaan muita koiria ilman hyväksi koettuja lähestymistapoja.

    Tutkimusryhmäni on käyttänyt tieteellisiä menetelmiä sen selvittämiseen, miten koirat hahmottavat ympärillään eläviä ihmisiä ja lajitovereitaan. Osoitimme koiran katsovan sekä ihmisen että toisen koiran kasvoja ja tulkitsevan niillä näkyviä ilmeitä ja tunteita samaan tapaan kuin me ihmiset. Todistimme myös, ettei sellainen kyky ole ’vaistoa’ vaan koiran aivoilla on kyky erotella kasvojen yksityiskohtia ja tehdä niistä tunnetilaan liittyviä johtopäätöksiä. Tutkimuksessa koirat näkivät kasvokuvia tietokoneen näytöltä, joten ne eivät hyödyntäneet erinomaista hajuaistiaan.

    Laumaeläimenä koiraa kiinnostavat yksilöiden väliset sosiaaliset kohtaamiset. Yhdessä tutkimuksessa totesimme, että erilaisista sosiaalisista tilanteista koirat olivat kiinnostuneimpia kasvokkain tapahtuvasta ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Koirat näyttävät ymmärtävän ihmisten välisiä suhteita. Se voi olla yksi syy, miksi ne ovat niin suosittuja lemmikkejä.

    Perustunteet, kuten pelko, viha, ilo ja suru, ovat ohjanneet käyttäytymistä jo varhain lajinkehityksen alkuhämärissä. Tunteet auttavat meitä ja muita ryhmissä eläviä yksilöitä mukautumaan vaihtuviin sosiaalisiin tilanteisiin. Esimerkiksi viha ihmisen tai koiran kasvoilla on varoittava signaali, joka kertoo, että tätä yksilöä kannattaa varoa. Sen vuoksi oli luontevaa, kun yhdessä koeasetelmassa totesimme, että koirat tutkivat tarkasti vihaisia kasvoja ja kaikkein tarkimmin toisen koiran vihaa uhkuvaa naamataulua.

Yhteinen miellyttävä hetki edistää sekä koiran että ihmisen hyvinvointia.

    Tunnetilat voivat tarttua lajista toiseen. Koiran silittäminen ja paijaaminen lisäävät koiran omistajan hyvänolon tunnetta ja laskevat verenpainetta. Samanaikaisesti myös koira tuntee mielihyvää. Tutkimus osoitti, että kuvatun kaltaisessa koetilanteessa onnellisuushormoniksi nimitetyn oksitosiinin erittyminen lisääntyi kummallakin. Positiivinen yhdessäolo vaikutti molempiin lajeihin samalla tavalla.

    Joskus koira omistajineen käyvät toistensa hermoille. Esimerkiksi koira leikkii mattoa repien, ihminen kieltää ääntään korottaen, mutta leikki jatkuu. Silloin on selvää, että ensin ihminen ja kieltohuutojen jälkeen myös koira stressaantuvat. Voi myös olla, että stressaantunut ihminen aiheuttaa vastaavan reaktion koirassa ilman erityistä tilannetta tai yhteenottoa. Stressi tarttuu ihmisestä koiraan. Sama voinee tapahtua myös toisinpäin, stressaantunut koira aiheuttaa stressireaktion omistajassa.

    Olemme uuden haasteen edessä. Koiran huonovointisuus voi välillisesti vähentää myös ihmisen hyvinvointia. Jotta saamme tieteellisen näytön ihmisen ja koiran väliselle tarttuvalle hyvinvoinnin heikentymiselle, tarvitsemme lisää koiratutkimusta.

Terroristi iski kotikadulla

    Ajoin moottoritietä Helsingistä Turkuun radion ajankohtaisohjelmaa kuunnellen. Aiheena oli Barcelonassa edellispäivänä tapahtunut terrori-isku. Toivoin, että kaupungissa lomaileva työtoverini olisi kunnossa. Tuskin hän viettäisi aikaa turistien joukossa, koska oli sieltä kotoisin.

    Turvallisuusasiantuntija sanoi, ettei pidä pelätä. Paras tapa on, että hyväksyy odottamattoman väkivallan mahdollisuuden missä vain ja valmistautuu siihen. Hän neuvoi, että kun liikkuu terroriteolle otollisessa paikassa, kannattaa heti silmäillä ympärilleen ja painaa mieleen, mistä ja miten voisi paeta.

Kansalaiset kerääntyivät hiljaisina terroripaikalle Turun kauppatorilla. Asun taustalla näkyvän kadun varrella.

    Mieleen palautui kesäinen kaupunkiloma. Milanon katedraaliin, Duomoon, mentäessä vaatteet tarkastettiin metallinpaljastimella ja hellepäivän juomaveden aitous piti todistaa ottamalla pullosta kulaus. Siinä autossa istuessani yritin kuvitella, mihin olisin juossut, jos jotain odottamatta olisi sattunut. En ollut ihan varma, koska tarkat muistikuvat olivat jo hämärtyneet. Palauduin tähän hetkeen. Onneksi tunnen Turun eikä siellä tarvitse varautua mihinkään.

    Kaartaessani asuintaloni parkkipaikalle radiossa kerrottiin, että Turun puutorilta oli kuultu laukauksia, kolme ihmistä oli maassa ja yksi heistä makasi liikkumatta. Samassa lähestyvien hälytysajoneuvojen sireenit alkoivat ulvoa korvissa. Asun lähellä uutisen tapahtumapaikaa.

    Verkkoviestimistä kävi ilmi, että kolmen korttelin päässä Turun kauppatorilla oli riehunut puukottaja, joka oli paennut ja otettu kiinni puutorilla. Laukaukset liittyivät siihen. Mies ei ollut totellut virkavallan käskytystä ja sen vuoksi poliisi ampui häntä jalkaan. Se pysäytti epäillyn.

    Useampi henkilö oli saanut pistoja puukosta, uhreista yksi menehtyi torinkulmassa kotikatuni varrella. Poliisi kehotti ihmisiä poistumaan Turun keskustasta. Kaupat olivat kiinni. Ruokakauppaan ei voinut lähteä. Vakituinen kuntosalini lähetti tviitin, että se oli suljettu koko perjantai-illan.

Liput liehuvat puolitangossa kauppatorin varrella. Sade ja harmaa taivas vahvistavat apeaa tunnelmaa.

    Seuravana aamuna keskusta oli hiljainen ja yleensä vilkkaat myymäläkorttelit tyhjiä. Kauppatori oli jokseenkin autio tavanomaiseen lauantaipäivään verrattuna. Paikalle saapuneet olivat kokoontuneet hiljaisina murhapaikalle. He jättivät sinne kukkia ja palavia hautakynttilöitä.

    Myös torikauppiaita oli paikalla tavanomaista vähemmän. Hedelmien ja marjojen myyjät olivat jääneet kotiin. Vain ruusuja tarjoavan kukkakauppiaan myyntipöydän edessä kiemurteli jono. Liityin sen päähän.

    Puukottajan uhrien luku on kaikkiaan kymmenen, kahdeksan naista ja kaksi miestä. Miehet tulivat auttamaan veitsestä saaneita naisia tai he yrittivät muuten estää pahantekijää. Kaikki loukkaantuneet vietiin sairaalaan, jossa yksi heistä, nainen hänkin, kuoli. Myös ampuma-aseesta haavoittunut puukottaja saatettiin samaan paikkaan hoitoa saamaan.

    Keskusrikospoliisi tutkii tragediaa Suomen ensimmäisinä terroristisessa tarkoituksessa tehtyinä murhina ja niiden yrityksinä. Kun suojelupoliisi jokin aika sitten nosti terrorin uhka-arviota, kuvittelin uhan olevan suurinta Helsingin seudulla. Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui kuitenkin entinen pääkaupunki. Sanotaan, että sivistys tuli Suomeen Turun kautta. Nyt myös kansainvälinen terrorismi astui maahan samaa reittiä.

    Pelko on tunne, jonka tarkoituksena on suojata meitä uhkaavilta vaaroilta. Pelolle ei kuitenkaan pidä antaa valtaa. Juuri sitä terroristi haluaa. Kun ei anna pelon hallita, terroristi on epäonnistunut tavoitteessaan. Pelon rinnalla minussa rehottaa uhmakas kiukku. Periksi en anna. Elämä ja arki jatkuvat kotikadun terrori-iskusta huolimatta.

Saako lemmikkiä surra?

    Lainasin otsikon luterilaisen seurakuntayhtymän koteihin jakamasta mainoslehtisestä. Kirjoitusta varten haastateltu seurakuntapappi pohti, miten Raamattu arvottaa lemmikkieläimiä, mutta hän ei ollut löytänyt selkeää vastausta. Kun pyhän kirjan tekstissä puhutaan koko luomakunnasta, papin tulkinnan mukaan siihen käsitteeseen sisältyivät myös eläimet.

Perheen lemmikki, joka siirtyi ajasta iäisyyteen kahdenkymmenen vuoden korkeassa iässä.

    Kirkolla ei ole yhteistä kantaa, miten suhtautua lemmikkeihin. Eläimet asuvat kodeissa ja niillä tuntuu olevan perheenjäsenen asema. Pappi kertoi edelleen, että seurakunnassa oli järjestetty sururyhmä lemmikkinsä menettäneille, mutta siitä oli tullut palautetta. Eläintä ei pidä kohdella kuin ihmistä. Lemmikin suremista pidettiin eläimen inhimillistämisenä.

    Tässä kohdassa on syytä kysyä, inhimillistääkö sureminen kohteensa? Jos ihminen joutuu hyvin ikävään tilanteeseen, jossa hän esimerkiksi menettää kotinsa, surua pidetään luonnollisena. Kenenkään mieleen ei tule, että kyse olisi kodin inhimillistämisestä. Toisen ihmisen kokeman menetyksen vähättely on ylimielistä ja osoittaa myötätunnon puutetta. Kiintymys on merkittävä tunne sen kokijalle kohteesta riippumatta.

    Ilo, suru, pelko, inho ja viha ovat kehityshistoriallisesti vanhoja perustunteitamme. Ne ovat kehittyneet auttamaan meitä ympäristöön sopeutumisessa. Tunteet ohjaavat kohti hyvinvointia tukevia asioita ja toisaalta ne saavat meidät välttelemään vahingollisia.

    Ihmisiin ja lemmikkieläimiin kohdistuvien tunteiden aivoperusta on osoittautunut melko samanlaiseksi. Magneettikuvauksessa äidin aivoissa aktivoituivat paljolti samat alueet, kun hän katsoi kuvaa joko lapsestaan tai koirastaan. Tulos osoitti, että molempien valokuvien nostattamat ilon ja kiintymyksen mielentilat olivat tunnekokemuksina toistensa kaltaisia.

Tuhkauurna on jäljellä rakkaasta kissasta.

    Jatkuvasti lisääntyvä luonnontieteellinen tieto on kaventanut ihmisen ja muiden eläinlajien välisiä eroja. Eläimet käyttävät työkaluja tarkoituksenmukaisesti. Ne osaavat etsiä luonnosta kivennäisiä ravinnon täydennykseksi sekä käyttää kasveja suolistoloisten häätöön. Eläimet kommunikoivat monipuolisesti äänillä ja eleillä. Aikaisemmin ehkä pidimme niiden käyttäytymistä tarkoituksettomana, mutta nyt tiedämme paremmin: kyse on tehokkaasta viestinnästä.

    Vauvasta saakka opimme katsomaan toisiamme kasvoihin ja tulkitsemaan niillä näkyviä tunteita.  Esimerkiksi ilo, ja viha on helppo erottaa. Tutkimusryhmäni on osoittanut, että myös koirat pystyvät samaan. Ne erottavat helposti iloiset ja vihaiset ihmiskasvot toisistaan. Kasvot ovat tunteiden peili. Ominaisuus on niin perustavanlaatuinen, että kyky ymmärtää kasvojen välittämiä tunteita ylittää lajien väliset rajat.

    Kun eläinten kykyjä ja tunteita halutaan mitätöidä, sanotaan helposti, että eivät ne mitään ymmärrä. Elukat vain elävät vaistojensa varassa. Vaisto saa emon huolehtimaan jälkeläisestään, ei järki tai ymmärrys. Mutta jos vaisto onkin tunne, emon kiintymystä poikaseen vastaavalla tavalla kuin äidin kiintymys vauvaan. Myös suru jälkeläisen menetyksestä lienee samankaltainen. Miten huomioimme eläimen surun?

Karhut maalareina

    KÄVIN taidenäyttelyssä Karhupuiston laidalla nököttävässä Kallion kirjastossa. Esiin oli ripustettu karhujen tekemiä maalauksia sekä valokuvia itse maalareista. Näyttelyn oli koonnut karhujenhoitaja Pasi Jäntti.

    TAITEILIJOISTA tunnetuin on Juuso-karhu, joka asuu Kuusamon suurpetokeskuksessa. Sieltä löytyy myös taiteilijan työtila, joka on ulkona vapaasti auringonvalossa kylpevä kesäateljee. Muunlaista ei tarvita, koska talven Juuso nukkuu.

Juuso-karhu maalausharrastuken parissa.

    HARRASTUS alkoi sattumalta, kun pitkästymisen partaalla olevalle suurpedolle tarjottiin virikkeitä. Etukäteen ei ollut tietoa, mitä Juuso tekisi palalle vaneria ja värivalikoimalle. Lopputulos yllätti iloisesti, kun töitä alkoi syntyä.

    JUUSO maalaa silloin kun haluaa. Hän tekee maalaukset vaneriin kiinnitetylle akvarellipaperille käyttäen sormi- ja kasvovärejä. Karhut erottavat värejä ja hoitajien mukaan ne ovat taiteilijalle tärkeitä. Siniset ja punaiset tuntuvat olevan suosikkeja. Kontio on käyttänyt myös puolukoita ja mustikoita kuvien luomiseen.

    TYÖ muotoutuu tassuilla, poskella tai muuten vaan keskeneräisen maalauksen päällä kierimällä. Joskus raju viimeistely aiheuttaa sen, että akvarellit pitää kerätä pois vielä märkinä, kuivata ja silittää ennen varastoon siirtämistä.

    KOSKA maalaaminen on vapaaehtoista, mesikämmen voi pitää paussin milloin vain. Maalauspöydän lähellä sijaitsee lampare, jossa turkin voi tarvittaessa käydä kastamassa. Syynä rypemiseen voi olla taiteilijan oma mukavuus kesäkuumalla tai ehkä taiteen tekemisen vaatima työvälineen muokkaus.

Juuson teos. Työ on tehty syksyllä 2016.

    TEOKSIA on syntynyt useita ja ne miellyttävät myös toisen lajin taiteellista silmää. Juuson maalauksia on myyty karhutaiteen keräilijöille eri puolilla maata. Saaduilla rahoilla on kohennettu suurpetokeskuksen tiloja.

    EMME tiedä, mitä karhu maalatessaan ajattelee ja tuntee. Eläimen omasta halusta lähtöisin oleva toistuva toiminta kuitenkin osoittaa, että siihen liittyy positiivisia mielentiloja. Uudet tutkimustulokset osoittavat, että eläimet kykenevät tuntemaan ainakin perustunteita, iloa, pelkoa ja vihaa.

    KARHUA ei ole opetettu työstämään tietynlaisia kuvioita. Se mitä paperille syntyy, on pelkästään eläimen omasta päästä lähtöisin. Värien valitseminen ja lätkiminen vaalealle pinnalle antavat ymmärtää, että maalausrupeamaan voisi sisältyä hetkellistä harkintaa ja ajatustyötä. Sen määrästä ja laadusta ei voi sanoa mitään.

    ELÄINTEN opettaminen tai pakottaminen toimimaan ihmisten tavoin saattaa sisältää eettisiä ongelmia. Omaksi huvikseen maalaavan Juuso-karhun osalta niitä ei löydy. Juuso tuskin panee pahakseen, että jossain vaiheessa luomistyötä akvarellit kerätään pois ja myydään sen oman mukavuuden lisäämiseksi.

 

Lähteinä on käytetty Kuusamon suurpetokeskuksen sivuja sekä karhujenhoitaja Pasi Jäntin tiedotusvälineille antamia haastatteluja.

Miten koulutat koirasi – hyvällä vai pahalla?

Koira on leikkisä ja sosiaalinen eläin kuten me itse.

Koira on leikkisä ja sosiaalinen eläin kuten me itse. Kuva Pixabay.

    Koira on sosiaalinen eläin kuten me ihmiset. Yhteinen lajiominaisuutemme on varmasti yksi syy, miksi hauvelit ovat niin hyvin sopeutuneet elämään kanssamme saman katon alla. Sujuva yhteiselo kuitenkin edellyttää, että koiruus oppii varhain, miten käyttäytyä kodissa ja sen ulkopuolella. Jos hurtan käytös on häiritsevää, syyllistä on yleensä syytä etsiä hihnan toisesta päästä.

    Lenkkipolulla olen joutunut ikäviin tilanteisiin vieraiden koirien kanssa. Kerran hölkkäillessäni metsäisellä ulkoilureitillä lähestyin takaapäin pientä chihuahuata emäntineen. Kohdalle päästyäni nelijalkainen yllättäen hyökkäsi punttiin kiinni. Onneksi lahjemallini oli sen verran leveä, etteivät hampaat osuneet nilkkaan.

    Ehkä piski säikähti minua, mutta ainakin minä säikähdin sitä. Loikkasin pois kapealta hiekkatieltä ja päädyin risukkoon. Pahempaa ei sattunut, mutta emäntä olisi voinut kysyä kuntoani tai jopa pyytää anteeksi. Kokemuksen jälkeen en lenkillä ollessa kohtaa yhtään koiraa olematta varuillani ja pitämättä karvaturria tiiviisti silmällä.

Koirat leikkivät purukalusto esillä.

Koirat leikkivät purukalusto esillä. Kuva Pixabay.

    Koiran kouluttaminen ja totuttaminen vaihteleviin tilanteisiin vähentää ikäviä sattumuksia. Pennun kasvattaja, omistaja tai joku muu eläimen arkitarpeista huolehtiva toimii tavallisesti sen oppaana matkalla yhteiskuntakelpoiseksi yksilöksi. Halutessa voi myös käyttää ammattikouluttajan palveluita.

    Jokaisella koiraihmisellä on vahva näkemys, millä keinoilla ihmisen paras ystävä parhaiten oppii. Menetelmät perustuvat yleensä omaan harjaannukseen tai vertaisryhmiltä saatuun kokemusperäiseen tietoon. Tieteellisiä tutkimuksia asiasta on hyvin vähän.

    Yhdysvalloissa toimiva Cesar Millan on brändännyt itsensä koirakuiskaajien huipulle. Hänen ristiriitaisia tunteita herättävät teoriansa perustuvat koiran alistamiseen ja pakottamiseen. Millan lähtee siitä, että kotikoira on kuin esi-isänsä susi, joka pyrkii jatkuvasti ylöspäin lauman eli ihmisperheen hierarkiassa. Siksi ihmisen on väkivalloin saatava koira uskomaan, että homo sapiens on pomo. Koulutustilanteessa se välittyy pakottamisena ja ei-toivotusta käytöksestä rankaisemiseen.

    Koirien hierarkiaa on tutkittu vailla ihmisen hoivaa elävissä koiraryhmissä. Näissä itsestään syntyneissä laumoissa koirilla näyttää olevan jonkinlainen nokkimisjärjestys, mutta se ei perustu väkivaltaan tai alistamiseen. Koiralaumassa kyse on enemmän resurssien hallinnasta kuin muiden pomottamisesta.

Vihainen koira purukalusto esillä. Kuva Pixabay.

Vihainen koira purukalusto esillä. Kuva Pixabay.

    Tutkimuksen mukaan kunkku, korkeimmassa asemassa oleva hurtta, lepää useimmiten lempipaikallaan, mutta se ei estä muiden pääsyä siihen, kun itse lähtee muualle. Tärkein huomio on, ettei huipulla olija yritä alistaa muita. Se on tyytyväinen kun pääsee paikalleen silloin kun haluaa. Kunkun käytös ja itsevarmuus saavat muut koirat sallimaan sille tämän erityisaseman. Jos kaksi koiraa riitelee luusta, kiistan voittaa se, jolla on suurempi voitontahto. Voittaja ei välttämättä ole se lauman ykkönen.

    Eläimen toivotun käytöksen positiivinen vahvistaminen on koulutusmenetelmänä alistamisen vastakohta. Siinä koira palkitaan, kun se sattumalta ja vapaaehtoisesti käyttäytyy halutulla tavalla. Palkkiona on aluksi herkkupala ja pidemmälle ehtineillä koiraopiskelijoilla naksuttimen napsahdus.

    Eläimen opettaminen palkitsemalla ei ole yhtä suoraviivaista kuin rankaisemalla pelottelu. Se vaatii enemmän aikaa ja osaamista erityisesti kouluttajalta. Jos tavoiteltu käytös on monimutkainen, se pilkotaan pienempiin välitavoitteisiin. Silloin koira oppii vähitellen sen, mitä lopulta pitää tehdä. Jokainen meistä, joka on käynyt ohjatuilla ryhmäliikuntatunneilla, tietää omasta kokemuksesta, että konsti toimii.

    Alistamalla ja rankaisemalla tapahtuva oppiminen perustuu negatiivisiin asioihin, pelkoon ja ahdistukseen. Positiivinen vahvistaminen tuottaa koiralle onnistumiseen ja palkitsemiseen liittyvää iloa. Koiran kouluttaja voi valita, haluaako hän koiran elävän pelkoon alistuneena diktatuurissa vai vapaudesta ja onnistumisista nauttien demokratiassa. Päätösvalta on sinulla.